Adressien tekstit

kirkon ulko- ja sisäkuva

   

Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.

Ps 90:12

 

Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän,

hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

Ps. 34:19

 

 

Ihana maa on tullut osakseni,

kaunis perintö on minulle annettu.

Ps. 16:6

 

 

Hän antaa enkeleilleen käskyn

varjella sinua, missä ikinä kuljet.

 Ps. 91:11

 

 

Jeesus sanoo:

"Tulkaa minun luokseni

kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat

minä annan teille levon.

Ottakaa minun ikeeni harteillenne

ja katsokaa minua:

minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä.

Näin teidän sielunne löytää levon."

Matt. 11:28-29

 

 

Herra, kädelläsi uneen painan pään,

kutsut ystävääsi lepäämään.

Käsi minut kantaa uuteen elämään,

ikirauhan antaa, valoon jään.

Virsi 517:4

  

 

Jo päivä ehtii ehtoolle,

yö saapuu hiljaisesti.

Jää, armon Herra, luoksemme

turvaksi ainaisesti.

Virsi 554:1

 

 

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,

en pelkäisi mitään pahaa,

sillä sinä olet minun kanssani.

sinä suojelet minua kädelläsi

johdatat paimensauvallasi.

Ps. 23:4

 

 

Sinun armosi on suurempi kuin elämä.

Ps. 63:4

 

Päiväni rientää kohti loppuaan,

on ilo maallinen kuin varjo vaan.

ei ole täällä mitään pysyvää,

vain sinä, Herra, sinä luoksein jää.

Virsi 555:2

 

 

Näkeehän Jumala kaikki tieni

ja laskee jokaisen askeleeni.

Job. 31:4

 

Maan hiljaiset meistä suurimmat lie,

he taakkansa kantaa ja lyhteensä vie,

sen mestarin luokse mi huojentaa.

Hältä tuskiinsa voimaa ja apua saa.

  

 


Adressien tekstit

kirkon sisäkuva

  

 

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.

Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja

katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä.

Näin teidän sielunne löytää levon.

Matt. 11:2 8-29

  

 

Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan,

mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee.

Joh. 3:8

  

 


Ihminen ei ole tuulen valtias, ei hän pysty sitä pidättämään,

eikä kukaan hallitse kuolemansa hetkeä.

Saarn. 8:8